Jälkivahingot tulevat kalliiksi
| Vakuutusturva - Jälkivahingot |
Kun vahinko on sattunut, on erittäin tärkeää torjua tehokkaasti sen seurauksena syntyvät kalliit jälkivahingot. Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton mukaan vakuutusyhtiöt maksoivat vuonna 2002 korvauksia palovahingoista noin 103 miljoonaa euroa ja vuotovahingoista noin 93,5 miljoona euroa. Palovahinkojen osuus on hieman laskussa, mutta kosteus- ja vuotovahingot jatkavat tasaista kasvua vuodesta toiseen.
Jälkivahinkojen torjunnalla tarkoitetaan sattuneen vahingon jälkeen tehtävää työtä lisävahinkojen ja jatkoseuraamuksien minimoimiseksi. Se on erikoistyötä, jonka tekijät tulee valita huolellisesti.
"Tyypillisiä jälkivahinkotöitä ovat muun muassa tulipalon jälkeisen sammutusveden ja hajuhaittojen poisto", kertoo Suomen JVT- ja Kuivausliikkeiden Liitto ry:n toiminnanjohtaja Jouko Leppänen.
"Vastaavasti jälkivahinkojen torjuntaa ovat myös tulvan, viemäririkon, öljyvalumien tai kemikaalipäästöjen aiheuttamien haittojen hälytystyönä aloitettu saneeraus."
Tulipalon sammuttamisen jälkeen ryhdytään välittömästi JVT-työhön poistamalla ylimääräinen kosteus ja savuhajut. "Jos esimerkiksi kerrostalossa sattuneen tulipalon sammuttamisen jälkeen ei ryhdytä nopeasti poistamaan hajuja, niin ne leviävät nopeasti koko taloon ilmanvaihtokanavien kautta. Tavallinen tuuletus ei riitä, vaan hajuhaittojen leviämisen ehkäisemiseksi tarvitaan ammattimiehiä ja erikoiskalustoa. Kokeneet ja koulutetut ammattilaiset pystyvät useimmiten poistamaan haitalliset hajut purkamatta tarpeettomasti rakenteita.
Käytettävissämme on niin kemiallisia kuin biologisiakin hajunpoistomenetelmiä, jotka soveltuvat yhtä hyvin tulipalojen jälkeiseen hajunpoistoon kuin jätehuoneitten hajuongelmiin", Leppänen kertoo. "Ne pelastuslaitokset, joilla on JVT-koulutettua väkeä, suorittavat sammutuksen jälkeen kolme tuntia vakuutusyhtiöiden maksamaa alustavaa jälkivahinkotyötä, mutta sen jälkeen kyseiset työt ovat kiinteistön vastuulla", Leppänen painottaa.
"Kannattaa ottaa alan ammattilaiseen yhteyttä myös, kun viemäri tulvii yli tai ullakolta löytyy kuolleita pieneläimiä. Ikävimpiä tapauksia ovat niin sanotut kalmatyöt, jotka vaativat ammattitaidon lisäksi hienotunteisuutta", Leppänen sanoo. Ilmanvaihdon ja sisäilman kannalta tärkeätä jälkivahinkotyössä on vahingon nopea rajaaminen. "On estettävä haittojen leviäminen muun muassa suodatustekniikalla, alipaineistamalla ja muilla hajunpoiston esitoimilla, joilla ilma pestään. Hormeista liat poistetaan ensin mekaanisesti, jonka jälkeen käytetään kemiallista hajunpoistoa, jolla kapseloidaan mahdollisesti vielä jäljellä olevat hajulähteet", kertoo toimitusjohtaja Aaro Seppälä vahinkoalan yritys A.Seppälä Total Quality Oy:stä.
Homesaneeraus oikeilla työmenetelmillä
JVT-ammattilaiset suorittavat homesaneeraustyöt oikeilla työmenetelmillä ja siten, etteivät sen paremmin kiinteistön käyttäjät kuin työtä suorittavat asentajatkaan joudu tarpeettomasti kärsimään. "Kaikissa kostean tilan kunnostustöissä ilmaan pääsee haitallisia mikrobeja sekä tavallista pölyä niin runsaasti, että se muodostaa huomattavan terveysriskin", Seppälä kertoo. "Ammattilainen tekee työt aina osastoiden korjattavan tilan ja alipaineistamalle sen siten, että likaantunut ilma pysyy käyttötilojen ulkopuolella", Seppälä jatkaa. "Työ viimeistellään suorittamalla lopuksi niin sanottu ilmapesu, jossa korjattavan tilan ilmaan sumutetaan desinfiointiainetta erittäin hienojakoisena aerosolina. Kun aerosoli on muutaman tunnin kuluttua laskeutunut vaakapinnoille, sen mukana laskeutunut mikrobijäte ja pöly pyyhitään pois ja tila on ensiluokkaisen siisti."
Kuivauspalveluissa oltava tarkkana
Kosteusvaurioon johtavat monet eri tekijät joko yhdessä tai erikseen. Tyypillisiä kosteusvahingonaiheuttajia ovat esimerkiksi putkistovuodot, vaurioituneet kattorakenteet, suoranaiset rakennusvirheet tai väärät materiaalivalinnat. Leppäsen mukaan mitä tahansa "ämpärifirmaa" ei kannata työhön valita. Ammattitaidoton kuivaus vain edistää jälkivahinkoja. "Kun kosteusvaurio havaitaan, on syytä ryhtyä pikaisiin toimiin lisävahinkojen ehkäisemiseksi. Jäsenyritystemme koulutetulla henkilökunnalla on vuosien ammattitaito eri kosteusmittausmenetelmien käytössä ja varsinaisessa kuivaustyössä. Kuivaustavan valinta ja prosessin kesto vaihtelee hyvinkin paljon vahinkotyypin, kostuneiden rakenteiden ja vahingon laajuuden mukaan." "Oikein toteutettu kuivaustyö säästää huomattavasti vahinkokustannuksia, koska suurin osa vesivahingoista on korjattavissa rakenteita rikkomatta. Yleisin menetelmä perustuu rakennekuivaajien käyttöön. Kuivaajasta saatu ilma johdetaan kosteuden vaurioittamiin rakenteisiin. Ilman liikkumista tehostetaan puhaltimilla. Kuivaaja poistaa läpivirtaavasta ilmasta ylimääräisen kosteuden ja luovuttaa sen joko vetenä tai höyrynä poistoletkuihin. Kuivumisen edistymistä seurataan kosteusmittausten avulla. Kuivaus lopetetaan vasta, kun rakenteet on todettu riittävän kuiviksi."
Irtaimiston evakuointi, säilytys ja puhdistus
Vahinkotapahtumissa on hyvin tärkeää saada vahingoittumaton omaisuus nopeasti turvaan. "Ammattitaitoisesti tehty evakuointi ja säilytys estää omaisuutta vahingoittumasta lisää ja helpottaa muuttoa takaisin korjattuihin tiloihin", Leppänen toteaa. "Vahingossa likaantuneen irtaimiston puhdistus vaatii suurta huolellisuutta ja ammattitaitoa. Nykyaikaisin ainein ja menetelmin voidaan pelastaa jo lähes tuhoon tuomittua omaisuutta, jolla voi olla hyvin suuri aineellinen- ja/tai tunnearvo. Jäsenyrityksemme suorittavat valtaosan puhdistustöistä itse, mutta käyttävät joissain tapauksissa myös yhteistyökumppaneita, kuten konservaattoreita ja erikoispesuloita." "Kokenut vahinkourakoitsija on hyvä yhteistyökumppani myös silloin, kun vuokrananataja joutuu ottamaan haltuunsa asunnon maksamattomien vuokrien vuoksi. Vuokralaisen tavarat saadaan säilytykseen tehokaasti ja taloudellisesti."
Vahinkopesut myös arkipäivää
Mikäli jollain kiinteistönomistajalla on ongelmia pahasti likaantuneiden yleisten tai yksityisten tilojen siistimisessä, on hyvä muistaa, että vahinkopalveluyrityksillä on vuosikymmenien kokemus myös vahinkopesuista. "Liittomme jäsenistö on jokapäiväisessä työssään tottunut vaikeisiin lika- ja hajuongelmiin ja löytää keinot haitan poistamiseen soveltamalla vahinkosaneerauksessa hyväksi todettuja menetelmiä."
Öljy- ja kemikaalivahingot
JVT-ammattilaiset suorittavat öljyvahinkojen saneeraukset omakotitalojen ylitäytöistä suuriin teollisuuspäästöihin. "Tehokkaalla erikoiskalustolla voidaan myös imeä esimerkiksi saastunutta soraa tai hiekkaa ja kuljettaa tämä jälleenkäsiteltäväksi. Monet menetelmät ovat sovellettavissa myös vesistöihin kohdistuneiden öljypäästöjen saneeraukseen." "Hapot, myrkyt ja muut vaaralliset aineet saadaan kerättyä turvallisesti haponkestävillä imuautoilla ja muulla erikoiskalustolla rakennuksista, viemäreistä ja maastosta. Usein näissä tehtävissä miehet joutuvat suojautumaan kemikaalipuvuilla ja hengityslaitteilla", Leppänen kertoo. "Erittäin tärkeää on myös se, että kaikista ympäristövahingoista tehdään asiaankuuluva ja lakisääteinen ilmoitus viranomaisille. Ammattitaitoinen yrittäjä tietää, missä tapauksissa ilmoitus on tehtävä ja kenelle se jätetään", Leppänen lisää.
Jälkivahingot tulevat kalliiksiJälkivahingotKari Sautero Kiinteistöposti Professional 4/2004 - perjantai, 14. touko 2004 Kun vahinko on sattunut, on erittäin tärkeää torjua tehokkaasti sen seurauksena syntyvät kalliit jä... Lisää |

