Etusivu Vesi ja viemäri Putkiremontti - uudet menetelmät Putkiremonttia suunniteltava kokonaisuutena

Putkiremonttia suunniteltava kokonaisuutena

Vesi ja viemäri - Putkiremontti - uudet menetelmät

Tarpeet ja toiveet keskusteluun

Koska jokainen putkiremontti on erilainen riippuen kiinteistöstä, asukkaiden tarpeista ja päätöksistä sekä remontin sisällöstä,  putkiremonteista on käytännössä mahdotonta esittää keskimääräisiä kustannuslaskelmia. Kokenut asiantuntija Seppo Räty muistuttaa siitä, etteivät uudet pinnoitusmenetelmätkään ole välttämättä kaikissa tapauksissa perinteisiä korjaustapoja edullisempia. Tärkeintä putkiremonttia suunniteltaessa onkin Rädyn mielestä se, että osakkeenomistajat ja asukkaat miettivät kokonaisuutta, arvioivat nykyisiä, mutta myös tulevia tarpeita ja valitsevat niihin parhaiten sopivat korjaustavat.

-Voihan putkiremonteista tietysti laskea keskimääräisiä kustannuksia, mutta keskimääräisyys on vähän samanlainen asia kuin se, että joku elää 40-vuotiaaksi, toinen 110-vuotiaaksi ja keskimääräinen elinikä on silloin 76 vuotta. Eihän niin kuitenkaan käy, että kaikki elävät tai edes suurin osakaan elää 76-vuotiaiksi. Sama asia putkiremonteissa - tuntuu, ettei kahta samanlaista tapausta ole ja siksi kustannusten keskiarvot eivät tunnu sopivan käytännössä mihinkään putkiremonttiin, Seppo Räty Suomen Talokeskus Oy:stä tuo esiin viestinä, joka on hyvä tiedostaa taloyhtiössä siinä vaiheessa, kun siellä mietitään, miten putkistoa pitäisi oikein korjata.

Kokenut konsulttitoimisto kykenee Rädyn mielestä arvioimaan kustannukset hankesuunnitelmavaiheessa hyvinkin tarkkaan, mutta lopullinen hinta konkretisoituu  siinä vaiheessa, kun urakoitsija antaa oman tarjouksena. Ja loppukädessä hinta on se, mikä mahdollisten lisätöiden jälkeen koko remontista joudutaan maksamaan.

Uudet vaihtoehdot kiinnostavat

Uudet korjausmenetelmät kiinnostavat isännöitsijöitä ja osakkeenomistajia Rädyn kokemuksen mukaan hyvin paljon.
– Niiden kohteiden perusteella, joissa me olemme olleet mukana, noin kymmenen prosenttia on lähtenyt toteuttamaan pinnoituskorjauksia. Se ei ole kovin iso prosentti, mutta koko ajan niitä tehdään ja tulevaisuudessa varmasti enemmänkin, Räty arvelee.

Valitako putkiremontti, jonka ansiosta saadaan arviolta 50 vuotta kestävä putkisto vai remontti, jossa elinkaariodotus on 15-20 vuotta, tätä kysymystä taloyhtiöt joutuvatkin enenevässä määrin miettimään, kun puntaroivat erilaisia korjausmenetelmiä ja vaihtoehtoja ja niiden soveltumista omiin tarpeisiin.

Suuret kiinteistönomistajat kiinnittävät Rädyn kokemuksen mukaan erityisesti huomiota siihen, miten pitkäkestoisia ja miten pitkä elinkaari korjauksilla arvioidaan olevan ennen kuin lopullisia hankintapäätöksiä tehdään.

Miten sitten voidaan turvata se, että uusia putkiston korjausmenetelmiä käytettäessä lopputulos on hyvä ja laadukas ja täyttää sille asetetut elinkaariodotukset:
– Hyvä kysymys. Olen luennoillanikin tuonut esiin, että kaikissa menetelmissä on kriittisiä kohtia. Esimerkiksi pinnoitusmenetelmissä niitä ovat työn laatu ja varsinkin se, miten hyvin viemäreiden ja vesijohtojen pinta saadaan puhtaaksi liasta, ruosteesta, rasvasta ja kaikista niistä aineista, joita putkissa on ennen pinnoittamista. Jos pinnoitus tehdään lian päälle, siinä on suuri vaara, ettei se tule pysymään paikallaan.

Yksi keino todentaa ja valvoa työn laatua on videokuvaus, mutta Räty suosittelee erityisesti näytteiden ottamista. Kriittisistä kohdista voidaan ottaa muutamia näytepaloja työn takuuvuoden aikana tai viimeistään ennen sen päättymistä.
– Jos käytetään muutama sata euroa näytepalojen ottamiseen, sillä voidaan kuitenkin varmistaa, ovatko kriittiset kohdat kunnossa, Räty painottaa.

Kriittisiksi kohdiksi hän nimeää erityisesti viemärien ja putkien mutkakohdat, joissa puhdistusrassi ei välttämättä taivu riittävästi puhdistamaan myös putken mutkan sisäpuolella sijaitsevaa pintaa. Toki näyte voidaan ottaa myös suorasta putkesta, mutta se ei välttämättä tuo esiin juuri sitä, miten työ on onnistunut hankalammissa kohdissa.

Uusista korjausmenetelmistä tarvittaisiin Rädyn mielestä tutkimustietoa. Testien ja laboratoriotutkimusten ohessa pitäisi kartoittaa käyttökokemuksia tehdyistä kohteista niin kotimaassa kuin niissäkin maissa, joissa uusia menetelmiä on käytetty pidemmän ajan, kuten Ruotsissa tai muualta Euroopassa.

 

Viemäriputkivuodoille stoppi pinnoittamalla

Putkiremontti - uudet menetelmät
Hanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2008 - maanantai, 01. joulukuu 2008
Yhä useammissa taloyhtiöissä yhtenä takatuupparina putkiremontille on vakuutusyhtiö. Näin oli myös ...
Lisää

Putkiremonttimenetelmiä kehitetty ennakkoluulottomasti Ruotsissa

Putkiremontti - uudet menetelmät
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 7/2007 - tiistai, 13. marraskuu 2007
”Huone huoneessa” - menetelmä nopea kokonaispaketti Jotta ruotsalaisissa taloyhtiöissä pystyttäi...
Lisää

Putkiremonttia suunniteltava kokonaisuutena

Putkiremontti - uudet menetelmät
Riina Takala Kiinteistöposti 2/2007 - tiistai, 20. maaliskuu 2007
Tarpeet ja toiveet keskusteluun Koska jokainen putkiremontti on erilainen riippuen kiinteistöst...
Lisää