Remontti ajoi evakkoon
| Vesi ja viemäri - Putkiremontti - uudet putket |
Helsinkiläisellä Janika Nikulalla on oma asunto-osake Sepänkadulla, hiukan ennen sotia rakennetussa talossa. Hän on myös taloyhtiönsä hallituksen jäsen.
Viime vuonna taloyhtiössä tehtiin putkisto- ja sähkösaneerausremontti, jonka takia Nikula perheineen asui osan vuotta evakossakin.
Ostaessaan asunnon viitisen vuotta sitten Janika Nikulalla oli tiedossa, että useampiportaisessa, 60 asunnon talossa oli niin sanottuna ikuisuusasiana iso putkisto- ja sähkösaneerausremontti.
- Tuolloin sain tietooni, että seuraavan kymmenen vuoden aikana nämä remontit tehdään. Käytännössä sitten remonttien suunnittelu alkoikin vuonna 2004 ja varsinaisiin töihin ryhdyttiin keväällä 2005. Asun A-rapussa, mistä remontit aloitettiin, joten pääsin normaaliin asumiseen syksyllä, mutta kokonaisuudessaan työt taloyhtiössä saatiin valmiiksi aivan viime vuoden lopulla, Nikula kertoo.
Iso remontti - kallis remontti
Sen lisäksi, että isot peruskorjaukset useimmiten hankaloittavat normaalia asumista ja elämistä, niin ne myös tulevat kalliiksi.
- Jo heti viime vuoden toukokuussa remonttikulut alkoivat näkyä asumiskuluissa. Kun kustannukset ovat noin 500 euroa neliöltä kohti - perinteisen putkiremontin hinta liikkuu siinä 450-600 eurossa neliöltä - niin 100 neliön asuntoni osalta on helppo laskea, että osuudellani kustannuksista saisi jo hankittua isomman laatuauton.
- Maksamiselle on vaihtoehtoja, joista isännöitsijä teki aikanaan kyselyn osakkaille: Kenellä rahaa ja mahdollisuuksia on, hän voi maksaa velan pois kerralla tai sitten voi tehdä, kuten minä, eli hoitaa asia rahoitusvastikkeessa. Meidän perheelle se merkitsee noin 250 euroa kuukaudessa hoitovastikkeen päälle, Nikula laskeskelee.
Jos ei näin isoa lisämenoa kuukaudessa useamman vuoden ajan ole riittävän ajoissa ennakoitu, on aivan selvää, että missä tahansa perheessä joudutaan taloudellisesti varsin tiukalle. Tässä tapauksessa asia oli kuitenkin jo pitkään osakkaiden tiedossa. Tavalliselle, muutenkin asuntovelkaiselle perheelle se merkitsee silti yleensä vyön merkittävää kiristämistä.
Hankalaa elämää
Putkistoremontti aiheuttaa remonteista ehkäpä eniten hankaluuksia jokapäiväisessä elämässä, kun vettä ei tule asuntoon.
- Urakoitsija asensi kellariin väliaikaiset, asukkaille yhteiset pesu-, suihku- ja wc-tilat. Meidän perheessämme tilanne koettiin kuitenkin niin hankalaksi, että lähdimme koko kesäksi evakkoon.
- Tietysti myös remontin yhteydessä muodostuva kiusallinen pöly on niin hienojakoista, että monenkin siivouksen jälkeen sitä löytyy vielä pitkän ajan.
Sähköremontti puolestaan käsitti nousujen viemisen jakokaappeihin ja sulakkeiden vaihtamisen automaattisiksi. Tämä osa korjaustyötä ei aiheuttanut asumiselle suurempia haittoja.
Nyt helpottaa
Nyt Janika Nikula on tyytyväinen, sillä tehdyt saneeraukset vaikuttavat varmasti positiivisesti asunto-osakkeen arvoon, vaikka arvonnousu mahdollisella myyntihetkellä ei vastaisikaan kokonaan remonttikuluja.
- Tiedossa oleva iso remontti on myös aina varsin stressaava asia, kun miettii kaikkia sen mukanaan tuomia hankaluuksia. Nyt tämä stressi on ohitse.
Putkiremontin päävaiheeseen perinteisesti, perusteellisesti ja oheistöiden keraPutkiremontti - uudet putketHanna Rissanen Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 5/2007 - tiistai, 04. syyskuu 2007 Espoolaisessa As Oy Otsonkalliossa valmistaudutaan perusteelliseen putkiremonttiin, perinteisellä t... Lisää |
Asukasystävällisempi viemäriputkiremontti toteutui käyttämällä uutta ja vanhaa rinnakkainPutkiremontti - uudet putketRiina Takala Kiinteistöposti 3/2006 - tiistai, 16. touko 2006 Uudet vesi- ja viemärijärjestelmän korjausmenetelmät kiinnostavat taloyhtiöitä nyt valtavasti ja ni... Lisää |
Putkiremontti Angervontie 5:ssäPutkiremontti - uudet putketHanna Rissanen Kiinteistöposti 3/2006 - perjantai, 28. huhtikuu 2006 Putkiremonteista puhutaan, mutta harvoin ne sananmukaisesti ovat vain sitä. Angervontie 5.ssä lvi-t... Lisää |
Remontti ajoi evakkoonPutkiremontti - uudet putketKari Sautero Kiinteistöposti Professional 1/2006 - keskiviikko, 08. helmikuu 2006 Helsinkiläisellä Janika Nikulalla on oma asunto-osake Sepänkadulla, hiukan ennen sotia rakennetuss... Lisää |
Putkiremontit taloyhtiöiden arkipäivääPutkiremontti - uudet putketSirkka Saarinen Kiinteistöposti 2/2005 - maanantai, 28. helmikuu 2005 Pian viisikymmentä vuotta vanhassa Asunto-Oy Aitiossa on meneillään putkiremontti, kuten monessa mu... Lisää |

