Taloyhtiön

Valvoja tilaajan asialla
joka putkiliitos silmättäväksi ennen peittämistä

Tamperelaisen Insinööritoimisto LaRa Oy:n projektipäällikön Jussi Sareksen työnkuvassa putkiremonttien valvonnat ovat yksi oleellinen osa. Niitä toimeksiantoja hänellä on takana paljon, ja edessäpäin niitä vasta onkin, hänelle ja muille.

Etenkin 1970-luvun taloyhtiöissä on valtavasti sellaisia, joissa kellot kilkattavat jo vahvasti putkistojen vaihtamisen tai korjaamisen välttämättömyyttä.

– Varmaan tulee tekijöistä pula, Sares ounastelee - eikä tarkoita pulaa valvojista, vaan koko ammattilaisten kirjosta, jota ko. hankkeissa kaivataan.

Töiden sujuvuudessa ei tekijöiden määrällinen riittävyys tietysti ole kaikki. Tekijöiden koko ketjun tulisi olla myös osaavaa, otteen huolellista, asioiden oltava hallinnassa. Hankeselvityksistä ja piirustuspöydältä se lähtee.

– Huonot suunnitelmat aiheuttavat työmaavaiheessa paljon murheita, Sares tietää kokemuksiensa pohjalta. 

Valvojana hän on joutunut toteamaan, että osaaminen ei kaikilla riitä. Eteen on tullut laskenta-aineistoja, jotka eivät ole olleet Rakennusalan Yleisten sopimusehtojen mukaisia tai ovat muuten puutteellisia.  Muutenkin, mutta myös siksi Sares ja kollegat LaRa Oy:ssä ovat nähneet parhaaksi menettelyn, jossa valvojalla on mahdollisuus liittyä hankkeeseen jo suunnitteluvaiheessa.

Yrityksen omaan palvelutarjontaan ei kuulu itse suunnittelu - olipa kyse putkiremontista, julkisivuhankkeesta, vesikatoista tai uudisrakentamisesta. Laajemmissa, valvonnan lisäksi myös rakennuttamisen sisältävissä  asiakassopimuksissa sen sijaan hoidetaan suunnittelijoiden kilpailuttaminen ja suunnitteluttaminen tilaajien puolesta.

Kun kohteen suunnittelijat on valittu, yhteistyö heidän kanssa alkaa.  Rakennuttajakonsulttina ollaan mukana myös esittelemässä suunnitelmia taloyhtiölle asukasinfossa tai yhtiökokouksessa, kuulemassa asiakkaiden mahdollisia muutostoiveita ennen kuin hanke viedään eteenpäin.  Rakennuttajakonsulttina kilpailutetaan myös urakoitsijat ja laaditaan urakkasopimukset.

Silloinkin, kun sopimus asiakkaan kanssa on tehty vain valvonnasta, Sares pyrkii valvojana liittymään ketjuun viimeistään urakkaneuvotteluvaiheessa ja tarjoamaan oman asiantuntemuksensa taloyhtiön hyväksi jo siinä vaiheessa.

– Urakan sisällön on oltava selvä, katettava kaikki, mitä tarvitaan, jotta työ voidaan tehdä valmiiksi. Sudenkuoppia ei saa jäädä, Sares painottaa huolellisuuden merkitystä myös urakkaneuvotteluvaiheessa.

Muussa tapauksessa uhkana on muun muassa työnaikaisten lisätöiden putkahtelu, niistä riesana taas taloyhtiön hankkeelle laatiman budjetin pettäminen ja valvontaankin lisämutkia.

Katse tarkkana työmaalla,
tai ruudussa, tai sekä että

- Näitä uusia pinnoitussysteemejä tulee koko ajan lisää, Jussi Sares nostaa ajankohtaiseksi ilmiöksi putkiremonttiympyröistä.

Hänen oma ensikokemuksensa pinnoitusmenetelmällä toteutetun hankkeen valvojana on jo liki kymmenen vuoden takaa. Tuolloin, vuonna 2003, pinnoitettiin käyttövesiputket.  Isännöitsijän pyydettyä Sareksen valvojaksi, tämä muistaa joutuneensa toteamaan, ettei tiedä, miten moinen on valvottavissa.

 – Olikohan se endoskooppi, mitä putkistossa kuljettivat, hän nyt hakee nimeä tuolloin putkiin ujutetulle ja kuvaa välittäneelle laitteelle, jolle sittemmin on tullut korvaavia välineitä ja menetelmiä.

Sitten ensimmäisen Sareksen valvoman pinnoituskohteen uusien menetelmien käyttö vaikuttaa painottuneen vahvemmin viemäreihin kuin vesijohtoihin. Perinteisin menetelmin toteutettavilla työmailla Sares valvojana käyttää dokumentointiin ahkerasti omaa kameraansa, tallentaen tärkeät osiot toteutuksista ennen kuin ne jäävät pintarakenteiden alle. Pinnoitus- ja sukitusjärjestelmiä sovellettaessa valvoja pääsee katsomaan työnjälkeä toimistollaan, urakoitsijoiden kohteistaan toimittamien raporttien ja cd-levykkeelle tallentaman kuvamateriaalin pohjalta.  Näin tehtiin myös vuoden 2009 putkiremonttityömaalla Valkeakoskella.

Alkuun Sares kertoo huomautelleensa tekijöille kuvissa näkemistään viiruista, jotka tulkitsi huonoksi työnjäljeksi.  Kävi kuitenkin ilmi, että ne olivat vaarattomia kameran piirtoja, jonka hän sittemmin pääsi itsekin toteamaan. Tulkintataidot ovat kehittyneet siinä missä kuvausmenetelmätkin.

– Yllättävän selviä ne ovat, Sares toteaa saamistaan värillisistä tallenteista. 

Vauhdikkaassa maailmassa aika tuo rakentamiseenkin muutoksia. Tilaajilla ja valvojillakaan ei  voi olla aina kaikesta tarjolla olevista materiaaleista ja menetelmistä valmiiksi tietoa saati kokemuksia. Alkuvaiheessa uutta tarjoaviin toimittajiin on vain luotettava.

– Rakennusalahan on sellainen, että sodan jälkeen mentiin pitkään ennen kuin tuli mitään uutta. Sitten kun alkoi tulla, oltiin ihmeissään uusien ja vanhojen materiaalien yhteensovittamisessa. Eivät ne aina sopineetkaan, ongelmitta ei selvitty, 1970-luvun puolivälissä rakennusinsinööriksi valmistunut ja alalle tullut Sares toteaa.  Tänä päivänä putkiremontteja tehdään perinteisesti märkätilat ja putkijohdot uusien, putkijohdot pinnoittaen tai näiden yhdistelminä.

Kellarin löytyminen poiki
suunnitelmiin muutoksen

Vaikka mahdollisimman aukottomat suunnitelmat ovat toivottavia, suunnittelijaa ei aina voi tuomita muutoksiin johtavista yllätyksistä.  Etenkin ennen 1960-lukua rakennetuissa taloissa ei ole ollenkaan harvinaista, että rakenteita on toteutettu piirustuksista poiketen.  Totuuksia voi paljastua töiden jo ollessa käynnissä, rakenteita auottaessa.

Yllätyksellinen, mutta ei sentään ennenkuulumaton asia paljastui taannoin muun muassa kaukajärveläisessä linjasaneerattavassa kerrostalossa. Kohteesta oli Sareksen sanoin 'jumalattoman hyväntuntuiset vanhat rakennesuunnitelmat".
 
Lv-suunnitelmat uusiksi laittanut yllätys paljastui pohjarakenteesta. Piirosten mukaan pohjalaatan piti olla maanvarainen, vahvuudeltaan 6 - 7 senttimetriä. Piikkaajia vastassa olikin huomattavasti vahvempi, kantavaksi raudoitettu rakenne  - jonka alapuolella noin 2,5 metrin korkeudelta tyhjää tilaa.

– Viemäri meni aivan toisenlaiseksi, Sares toteaa suunnitelmat uusiksi heittäneestä löydöstä.

Mitä aikeita tekijöillä lie aikoinaan ollutkaan; tilasta löytyi puisia rakennustelineitä.
Myös hormit voivat olla toisin kuin kuvissa: piirrettyä hormia ei ole ehkä ollenkaan tai mitat eivät ole suunnitelmien mukaisia. Rakenteiden todellisuus olisi tietysti hyvä selvittää ennen esisuunnitelmia, joiden pohjalta taloyhtiön hallitus  tai yhtiökokous päättää, laitetaanko hanke ylipäätään käyntiin tai ei.

Ongelma on, että välttämättä ei löydy osakasta, joka siinä vaiheessa luovuttaisi huoneistoaan revittäväksi. Joissakin taloyhtiöissä hallituksen puheenjohtaja tai muu jäsen on antanut suostumuksensa. Rakennetta on rikottu sen verran, että hormin todellinen koko on saatu tietoon.
Vasta sitten suunnittelija voi laskea, mitä hormiin todella mahtuu - mahtuvatko sekä vesi- että viemärilinjat, ja ehkä muutakin. Tai joudutaanko linjasaneerauksessa sen lisäksi, että putkia asennetaan vanhoihin hormeihin, rakentamaan myös uusia hormeja.

Parhaimmillaan, väljissä hormeissa on mahdollista ennakoida myös mahdollisia tulevia tarpeita, sellaisia, joiden laadustakaan ei vielä tiedä.
 
Kellaritasolta kaikkiin huoneistoihin ulottuvat, hormeihin asennetut 'varaputket' on aikoinaan helposti hyödynnettävissä, mikäli tarvitaan kulkuväyliä tietoliikenne- tms. lisäkaapeleille.

Röntgensilmästä olisi apu,
aina ei siitäkään

Ennalta ei voi aavistaa sellaisiakaan lisätöitä, joita aiheutuu silloin tällöin timanttiporauksen seurauksena. Rakenteen sisässä olevien sähkökaapeleiden paljastamiseen on olemassa erilaisia skannereita, rakennetutkia yms. Täysin luotettavaa kuvaa niillä ei kuitenkaan aina saada.
 
Muun muassa betoniteräkset saattavat hämätä tulkinnassa.  Jäähdytysvettä käyttävä pora voi osua sähkökaapelia suojaavaan muoviputkeen. Putkeen pääsee vettä, joka voi valua ulos yllättävästä paikasta, vaikka alempien kerrosten makuuhuoneen kattolampun juuresta.
Etenkään pienissä kylpyhuoneissa kalusteiden kiinnityspaikoissa ei ole vaihtoehtoja. Asennusreiät on porattava juuri piirustusten mukaisesti, muutoin mm. vesipisteen ja sähkölaitteen etäisyys jää ehkä alle määräysten, pyykkikoneelle ei jää riittävää tilaa tms. Porauslieriöt tarkastamalla mahdolliset sähköjohtoihin osumiset saadaan sentään heti havaituiksi. Samat paikoitusongelmat voivat toteutua väljemmissäkin tiloissa.
Sähkömääräykset sinällään ovat Jussi Sareksen mukaan melkoisen muuttuvainen kenttä, josta eivät aina ole yhtä mieltä suunnittelijat ja urakoitsijatkaan.

 – Sähkömiehet eivät voi oikoa missään, he ovat kovassa vastuussa. Sähköurakoitsija pitääkin aina omantyön tarkastuksen, jonka jälkeen tekee ulkopuolinen valtuutettu yritys varmennustarkastuksen, Sares kertoo.

Linjasaneerauksen valvojana hänen osuutensa putki-,  ilmastointi- ja sähköasennusten osalta rajoittuu yleisvalvontaan. Isommissa, lvis-tekniikaltaan monimutkaisemmissa kohteissa rakennusinsinöörin resurssit eivät valvontaan riitä. Niissä palkataan erilliset lvis-valvojat.

Jos alkuperäiset piirrokset eivät vastaa remontin myötä paljastunutta rakennuksen todellisuutta, Sares pitää valvomissaan kohteissa huolen, että tulevilla sukupolvilla ei ole vastassaan samoja ongelmia. Korjaushankkeen jäljiltä arkistoon hoidetaan ns. loppupiirustukset, jotka vastaavat todellisuutta. Rakenteiden sisäosista jää tietoa arkistoon myös kuvatallenteina.