Putkien korjaamiseen on aitoa tarvetta
| Vesi ja viemäri - Yleistä |
Finanssialan Keskusliiton selvitys vuotovahinkojen noususta suurimmaksi korvattavaksi kotivahingoksi ei LVI-alaa yllätä. LVI-Teknisten Urakoitsijoiden toimitusjohtajan Jari Syrjälän mukaan erityisesti asukkaiden hallitsemat taloyhtiöt ovat haluttomia panostamaan ennakoivaan huoltoon ja kunnossapitoon ja toimeen tartutaan vasta pakon edessä. Puolessa tapauksista putkiremonttiin ryhtymisen syinä ovat toistuvat vuodot.
Varsinainen putkiremonttisuma on vielä edessä, kun asuntokannan ”suuret ikäluokat”, 70- ja 80-luvuilla rakennetut talot, tulevat peruskorjausikään. Tällä vuosikymmenellä linjasaneerauksen tarpeessa arvioidaan vuosittain olevan 15.000 ja 2020-luvulla lähes 30.000 asuntoa. Asukaslähtöisesti toteutettu perusparannus tarveselvityksineen kestää jopa viisi vuotta.
Suhdanneluonteinen korjausavustus pisti asuntoyhtiöihin vipinää ja käynnisti ripeästi jo valmisteilla olleita hankkeita. Elvytysruiskeella olikin toimenpiteenä euromääräänsä merkittävästi suurempi vaikutus sekä työllistäjänä että keskustelun avaajana. Suomessa ei kuitenkaan ole kiinteistöjen ylläpitokulttuuria ja korjausvelka uhkaa ryöpsähtää uuteen kasvuun elvytyksen päättyessä. Samalla putkirikkojen todennäköisyys kasvaa.
- Tilapäiset tukitoimet olivat hyvä avaus, mutta ne tarvitsevat jatkoksi täydentäviä toimenpiteitä. Muuten rakennuskantamme ja niiden putkistot ei ole valtioneuvoston periaatepäätöksessä tavoitellussa satavuotisjuhlakunnossa 2017, Syrjälä muistuttaa.
Lisätietoja: www.lvi-tu.fi/
Rankkasade ja viemäritulvaYleistäKiinteistöklubi - torstai, 28. heinäkuu 2011 Rankkasateen aiheuttama kiinteistökohtainen viemäritulvatilanne voi syntyä hyvin nopeasti, jopa all... Lisää |
Kodin vaikein laite: WC-pytty?YleistäHSY - keskiviikko, 18. touko 2011 Runsaat mijoona kiloa pönttöön kuulumatonta kiinteää jätettä kulkeutuu vuosittain pelkästään Helsin... Lisää |
Putkien korjaamiseen on aitoa tarvettaYleistäLVI-Tekniset Urakoitsijat - tiistai, 17. elokuu 2010 Finanssialan Keskusliiton selvitys vuotovahinkojen noususta suurimmaksi korvattavaksi kotivahingoks... Lisää |
Hyvässä putkiremonttisuunnitelmassa selvitetään kaikki korjaustavatYleistäRiina Takala Kiinteistöposti 2/2010 - tiistai, 04. touko 2010 Kuntotutkimus, vuotohistoria ja hankesuunnitelmahallituksen tärkein selusta putkiremonttipäätöksill... Lisää |
Hankesuunnittelu tärkeä lenkki linjasaneerauksessaYleistäIrene Murtomäki Kiinteistöposti 2/2010 - tiistai, 04. touko 2010 Linjasaneerauksen ensimmäisiin vaiheisiin kuuluu hankesuunnittelu, jossa selvitetään muun muassa va... Lisää |
Valvoja tilaajan asiallaYleistäHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2010 - tiistai, 04. touko 2010 Valvoja tilaajan asiallajoka putkiliitos silmättäväksi ennen peittämistä Tamperelaisen Insinöörito... Lisää |
Yhteistyömahdollisuudet paremmin käyttöön viemärisaneerauksissaYleistäRiina Takala Kiinteistöposti Professional 10/2009 - tiistai, 19. tammikuu 2010 – Meidän pitäisi miettiä ja yrittää löytää sellaisia yhteistyön tekemisen keinoja, että kun Helsing... Lisää |
Porilaisajatuksia ja tekoja kaksi vuotta sadetulvan jälkeenYleistäHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 10/2009 - maanantai, 11. tammikuu 2010 Porissa elokuun 12. päivä 2007 koettu poikkeuksellisen vuolas rankkasade oli ilmojen haltijoilta to... Lisää |
Vähältä piti, ettei tullut ylihinnoiteltu putkiremonttiYleistäRiina Takala Kiinteistöposti 2/2009 - tiistai, 24. maaliskuu 2009 Sattumaa ja hyvää tuuria helsinkiläisen taloyhtiön puheenjohtaja kiittää siitä, että hänen taloyhti... Lisää |
Pieleen menneen putkiremontin opetuksia: Ottakaa kokonaisuus hallintaan suunnitellustiYleistäRiina Takala Kiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 1/2009 - torstai, 29. tammikuu 2009 Taloyhtiöiden hallitusten pitäisi lisätä omaa ammattitaitoaan tavalla tai toisella, eikä luottaa pe... Lisää |
"Kimpparemontti" yksi vaihtoehto pyrittäessä onnistuneeseen putkiremonttiinYleistäKiinteistöposti PääkaupunkiseutuExtra 5/2008 - maanantai, 01. syyskuu 2008 "Kimpparemontti" on taloyhtiön remontin toteuttamiselle yksi varteenotettava vaihtoehto, joka toisi... Lisää |
Putkiremontti - Milloin, miten, miksi, millä tietämyksellä?YleistäHanna Rissanen Kiinteistöposti 8/2007 - tiistai, 27. marraskuu 2007 Suunnistusapu tarpeen vaihtoehtojen viidakossa Putkiremonttitarpeita piisaa ja niihin liittyen ... Lisää |
Putkiremontti meni pieleen - taloyhtiö perää vastuuta ja korvauksia vahingoistaYleistäRiina Takala Kiinteistöposti 6/2007 - tiistai, 02. lokakuu 2007 Eräs helsinkiläinen asunto-osakeyhtiö on siinä tilanteessa, että sen vuonna 2004 loppuun saatettu k... Lisää |
Tekniikan hiomista olosuhteiden mukaiseksiYleistäHanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 4/2007 - perjantai, 29. kesäkuu 2007 Putkivuodot, tulvat, vuotavat katot, sammutusvedet tulipalon jäljiltä, pesukoneiden halkeavat letku... Lisää |
Vakuutusyhtiöt ja pinnoitusmenetelmätYleistäVakuutuspostia Kiinteistöposti 3/2007 - maanantai, 14. touko 2007 Tässä eräässä taloyhtiössä käydyn keskustelun perusteella syntynyt mielipidekirjoitus putkistojen p... Lisää |
Nopea toiminta pelasti lisävahingoiltaYleistäRiina Takala Vantaan Isännöitsijäyhdistys Kiinteistöposti 2/2007 - perjantai, 30. maaliskuu 2007 Onneksi oli kesä, päivystäjä pääsi viidennen kerroksen huoneistoon katkaisemaan sulut vedentulon lo... Lisää |
Ei putkiremontti ole paha mörköYleistäKari Sautero Kiinteistöposti 2/2007 - perjantai, 23. maaliskuu 2007 Putkiremontti on jokaisen kiinteistön elinkaaressa väistämätön urakka. Talon laitteistojen käyttöik... Lisää |
Putkiremonttien hinnat hyvin kohdekohtaisiaYleistäRiina Takala Kiinteistöposti 2/2007 - perjantai, 23. maaliskuu 2007 Osakkeenomistajat vertailevat nyt hanakasti putkiremonttien kustannuksia ja käsityksiä edullisista ... Lisää |
Arkkitehti mielii antaa parastaan myös putkistosaneerauksissaYleistäHanna Rissanen Kiinteistöposti 2/2007 - tiistai, 20. maaliskuu 2007 – Näissä töissä arkkitehdin rooli on perinteisesti mielletty ehkä avustavaksi, ja sitä se toki onki... Lisää |
Putkiremonttien erilaisia kohteita ja erilaisia menetelmiäYleistäRiina Takala Kiinteistöposti 3/2006 - tiistai, 16. touko 2006 Perinteinen huoneistossa tapahtuva putkiremontti, jossa uusitaan putket, mutta joudutaan siksi myös... Lisää |

