Etusivu Vesi ja viemäri Huolto Viemäriverkoston ennakkohuoltaminen tulee halvemmaksi

Viemäriverkoston ennakkohuoltaminen tulee halvemmaksi

Vesi ja viemäri - Huolto

Sadevesi-, salaoja- ja viemärijärjestelmät ovat toisiinsa kytköksissä oleva kokonaisuus, jonka huolto on huomattavassa osassa taloyhtiöitä täysin retuperällä. Näin sanoo Eerola-Yhtiöiden toimitusjohtaja Pasi Eerola sillä kokemuksella, jonka hän on saanut useimmiten hätäkeikkoina tehtävien toimeksiantojen perusteella.

Koko viemäriverkoston kunnon ja toimivuuden tarkastaminen sekä ennakoiva huolto olisivat hänen mielestään paras ratkaisu hätätilanteiden välttämiseksi, kustannusten säästämiseksi ja toimenpiteiden kohdistamiseksi oikea-aikaisesti oikeisiin paikkoihin.

Ilmastonmuutoksen on ennustettu Suomessakin lisäävän sateiden ja tulvien määriä. Ellei taloyhtiöiden suhtautuminen sadevesi-, salaoja- ja viemärijärjestelmiensä kuntoon parane, niin sen perusteella voidaan ennustaa sellaistakin, että taloyhtiöiden pihoilla tulvii entistä useammin, eivätkä vesien valumiset kiinteistön puolelle kellareihin, varastoihin, hissikuiluihin tai huoneistoihin ole enää poikkeuksellisia vahinkotilanteita.

Toimitusjohtaja Pasi Eerolan mukaan hyvin harvoissa taloyhtiöissä on jo tiedostettu, mikä merkitys on viemäriverkoston ja pihalla olevien sadevesi- ja salaojakaivojen vuosittaisilla tarkastuksilla ja säännöllisillä huolloilla.

- Järjestelmien tarkastaminen maksaa joitakin euroja per kaivo, mutta vahinkojen korjaaminen sen sijaan jo kymmeniä tuhansia, jopa satoja tuhansia euroja, Eerola muistuttaa.

Yleisvaikutelma Vantaalta:
Huonosti hoidettu

Kierros muutamien vantaalaisten taloyhtiöiden pihoilla osoitti selkeästi sen, että esimerkiksi sadevesi- tai jätevesikaivojen kuntoa ei juuri tarkisteta tai tehdä pienimpiäkään huoltotoimia. Poikkeuskin löytyy: kaksi vuotta sitten salaojitusremontin tehnyt asunto-osakeyhtiö, jonka viemäriverkosto on ensiluokkaisen hyvässä kunnossa ja pihan valumavedet ohjattu selkeästi ehjiin, puhdistettuihin kaivoihin. Pihalta tavattu asukas kertoi, että remontti piti tehdä, koska talon vieressä kasvaneiden puiden juuret tukkivat salaojaputket, minkä seurauksena vettä meni hissikuiluun.

Sen sijaan kierroksen aikana löytyi useita sadevesikaivoja, joissa oli paljon hiekkaa ja lehtiä ja muuta roskaa. Erään päiväkodin pihalla Eerola kehui sitä, että katolta tulevat vedet on johdettu hallitusti eri verkostoon kuin mihin sadevedet menevät. Sen sijaan päiväkodin sadevesikaivot olivat aivan täynnä hiekkaa.

- Tässä tapauksessa hiekka peittää jo osin poistoputken pään, joten voin ennustaa, että täällä menevät putket lähitulevaisuudessa tukkoon, Eerola sanoi ja arvioi, että kaupungin säästötoimien seurauksena tämänkään päiväkodin kaivoja ei ole oletettavasti puhdistettu 4-5 vuoteen.
Muiden kerrostalojen jätevesikaivoista löytyi kasvistoja ja rakennusjätteitä.

- Katsopas, mitä täältä salaojakaivosta löytyi - teräksinen kaivonkansi, Eerola esitteli erään kerrostalon pihamaalla.

Erään taloyhtiön pihassa oli melko suuret korkeuserot. Alhaalla häämötti yksi sadevesikaivo, jonka pitäisi imeä kaikki ne vedet, jotka valuvat pitkin nurmikoita ja asfaltoituja kävelyteitä ylhäältä alas.

- Koska tämän kaivon pitäisi vetää kaikki se vesi, joka tästä ympäristöstä tänne alas tulee, niin kaivon huollolla on suuri merkitys. Tässä kaivossa on kuitenkin aika paljon hiekkaa ja siksi kaivo kannattaisi hyvissä ajoin tyhjentää, jotta se sitten vetää, kun sataa kaatamalla, Eerola suositteli.

Takaiskuventtiilit remonttiin

- Jokaisen taloyhtiön kannattaisi  selvittää etukäteen, mikä on yleisesti sallittu padotuskorkeus, Eerola sanoo.

Tällä tiedolla on merkitystä silloin, jos joudutaan selvittämään vastuukysymyksiä veden tulviessa yli kaupungin viemäriverkoston ja valuessa kiinteistöjen pihoille ja rakennuksiin.

Salaojissa on myös niin sanotut takaiskuventtiili, jonka tarkoituksena on estää kiinteistöstä pois johdettavien ja usein kaupungin viemäriverkostoon liitettyjen vesien takaisinvirtaus.

- Takaiskuventtiilien tarkistukset ja korjaukset ovat täysin retuperällä lähes jokaisessa kiinteistössä, Eerola sanoo ja suosittelee vanhojen venttiilien vaihtamista muovisiin, kestävämpiin ja paremmin toimiviin venttiileihin.

Missä salaojaputket ja -kaivot sijaitsevat?

Salaojaputkien ja -kaivojen kunto pitäisi suositusten mukaan tarkastaa viiden vuoden välein. Kierroksemme osoitti, että yleensä aina salaojaputket ja -kaivot ovat piilossa nurmikoiden alla, eikä tarkistuskaivoja ole merkitty mitenkään näkyvästi.

- Useimmiten paperit, joista kaivojen paikat ja salaojitus löytyvät, sijaitsevat isännöitsijätoimistossa useiden metrien pituisissa mappihyllyissä. Sieltä niiden löytäminen varsinkin hätätilanteissa on suorastaan mahdotonta, Eerola sanoo.

Hänen mielestään olisi järkevää, että huoltosopimuksiin perustuvissa asiakassuhteissa urakoitsijalla olisi helposti käytettävissään sellaiset tiedot ja piirustukset, jotka helpottavat viemäriverkoston säännöllisiä huolto- ja tarkistustoimia.

Kaiken kaikkiaan kiinteistöissä pitäisi Eerolan mielestä paremmin kiinnittää huomiota kokonaisuuteen, jonka sadevesijärjestelmä, salaojitus ja viemäriverkosto rakennuksen ympärillä ja sen sisälläkin muodostavat. Taloyhtiöissä ei juuri mietitä, onko järkevää imeyttää katolta tulevat vedet hallitsemattomasti pihannurmiin, jonka seurauksena salaojituksen kuormitus kasvaa tai miten paljon eri puolilta pihaa valuvat vedet kuormittavat sadevesikaivoja, joiden siis pitäisi olla aina kunnossa, jotta pihalla ei tulvi. Pelkästään lehtien ja muiden roskien poistaminen kaivojen ympäristöstä olisi perusasioita, joka pitäisi säännöllisesti tehdä.

- Oman ongelmansa muodostavat viemäristön runkoputkistot, jotka ovat menneet tukkoon ja ongelmat tulevat esiin vasta sitten, kun vahingot ovat jo syntyneet, Eerola vielä mainitsee.

Vahinkoja vähemmän,
kustannuksissa säästöä

- Tukkeutuneiden putkien tai kaivojen avaaminen on tietysti yksi asia, minkä vuoksi isännöitsijät tai huoltomiehet ottavat meihin yhteyttä. Tärkeintä kuitenkin olisi, että kiinteistöissä tarkistettaisiin säännöllisesti kaivorakenteiden kunto ja raportoitaisiin siitä. Tällaiset tarkastukset antaisivat hyvin paljon tietoa verkoston kunnosta ja toiminnasta, Eerola sanoo.

Erilaisten putkistojen ja kaivojen huollot, tyhjennykset, pesut ja laitehuollot ovat sinällään tärkeitä, mutta säännöllisillä tarkastuksilla voitaisiin myös seurata syntyvän jätteen määrää ja laatia sen perusteella oikea-aikainen ja oikeisiin kohtiin kohdistuva huolto-ohjelma.

- Näin toimien ei lähdetä tyhjentämään tyhjää kaivoa, vaan toimenpiteet kohdistuvat oikein ja sen mukaan, miten jätettä seurannan perusteella tiedetään kertyvän. Tarkastaminen on minimaalinen kustannus siihen, että tehdään turha tyhjennys tai ennen kaikkea se, että hoidon laiminlyönnin seurauksena syntyy vesivahinko, Eerola muistuttaa.

Pitkäaikaisten sopimusten etuna Eerola pitää myös sitä, että urakoitsija oppisi tuntemaan kiinteistön paremmin, mikä helpottaisi sekä työn suorittamista että toimintojen aikatauluttamista.


 

 

Vesimittarit suojaan pakkaselta

Huolto
Kiinteistöklubi - maanantai, 12. joulukuu 2011
 Sään kylmentyessä on huolehdittava vesimittaritilojen lämpösuojauksista ja suojattava vesimittarit...
Lisää

Putkistojen kunnossapito ja putkistosaneeraukset kulkevat käsikädessä

Huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 10/2009 - maanantai, 11. tammikuu 2010
– Niin kauan kuin vesi- ja viemärijärjestelmien huoltamista ei tehdä, sitä nopeammin ajaudumme sane...
Lisää

Apua putkiremonttimenetelmän valintaan

Huolto
Administrator - maanantai, 25. touko 2009
Putkiremontin tärkein vaihe on hankesuunnittelu, jossa kartoitetaan taloyhtiön ja sen osakkaiden ta...
Lisää

Viemäriverkoston ennakkohuoltaminen tulee halvemmaksi

Huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2005 - tiistai, 14. kesäkuu 2005
Sadevesi-, salaoja- ja viemärijärjestelmät ovat toisiinsa kytköksissä oleva kokonaisuus, jonka huol...
Lisää

Taloyhtiöihin vuosittaiset lattiakaivohuollot

Huolto
Riina Takala Kiinteistöposti Professional 4/2005 - maanantai, 13. kesäkuu 2005
Asukasohjeissa usein annettu neuvo, että hajulukon kuivumisesta johtuvan pahan hajun voi poistaa la...
Lisää

Kiinteistöjen vesijärjestelmät kannattaa hoitaa

Huolto
Kiinteistöposti Professional 6/2003 - perjantai, 10. lokakuu 2003
Luonnonveden ja vesilaitosten käsittelemän veden mukana pääsee kiinteistöjen vesijärjestelmiin, kut...
Lisää