Etusivu Yleiset tilat Väestönsuojat Romppeet pois ja väki suojaan

Romppeet pois ja väki suojaan

Yleiset tilat - Väestönsuojat

Castreninkatu 14 Helsingin Kalliossa, perjantai 28.9.2007 kello 18. Taloyhtiön pohjakerroksen uumenissa alkaa töpinä. Muutama tunti ja varastotilan verkkoseinät ja -ovet ovat irtileikattuina sisäpihalla. Kaikki niiden suojissa ollut tavaramäärä on myös häipynyt jonnekin muualle.

Sama osoite, lauantai 29.9.2007 iltapäivä. Varastona toimineeseen väestösuojaan on tullut ihmisiä. Kello 18 ovi sulkeutuu. Nyt on tosi kysymyksessä...

...onneksi vain koemielessä. Samaan aikaan ulkona kadulla on mitä leppoisin lauantain alkuilta, lämpötilakin vuodenaikaan nähden hämmästyttävän lämmin. Taivaalla ei näy pommikoneita, ilmassa ei ole myrkkykaasuja eikä säteilyä, ja vuonna 1972 valmistunut kerrostalo seisoo jämäkästi paikallaan. Mitään merkkejä katastrofista ei ole havaittavissa. Ei ole poikkeustila, mutta se ei ole mikään itsestäänselvyys.
Kyllä tässä maailmassa, Suomessakin, toisinkin voisi olla. Todennäköisesti juuri silloin, Castreninkadun suojakokeilun aikana, jossain muualla myös oli. Tiedä sitten, oliko siellä jossakin paikkoja, joihin suojautua poikkeustilan ajaksi?

Castreninkatu 14:n asukkailla olisi ollut, mutta ei parhaassa mahdollisessa kunnossa. Tavaroista tyhjentämisestä HELPEn järjestämään kokeiluun ilmoittautuneet 36 vapaaehtoista taloyhtiön asukasta selvisivät hienosti. Lain mukaan suojan on oltava otettavissa poikkeustilassa suojauskäyttöön 24 tunnissa. Varastot sisältöineen olivat poissa neljässä tunnissa.

– Itse tyhjensin koppeja tavaroista, toiset kantoivat niitä pois, talon asukas Aulikki Raatikainen kertoi suojassa, odotellessaan lauantaina ovien sulkemista, kokeen toisen osion alkamista.

– Ensiksi olemme tunnin sukutilassa, sitten puoli tuntia ilmastointi on suodatinkäytöllä. Kello 19.20 sähköt ja valot menevät pois, ilmanvaihto siirtyy käsikäytölle. Samaan aikaa tulee käsky lähettää joku ulkoilmaan tiedustelukäynnille varauloskäytävän kautta ...

Tapahtumien kulkua ennakolta kysyjälle selvittävä projektin varajohtaja Unto Lemmetyinen valmistautui itsekin jäämään sisäpuolelle kahdeksi tunniksi, kuten muutkin koehenkilöt. Aikoinaan Virroilla tehdystä väestösuojakokeesta hänellä oli kokemusta sadan tunnin suojassa olosta.

Lähtölämpötila lämmittämättömässä tilassa oli ollut 13 astetta, suhteellinen kosteus korkeimmillaan yli 90 prosentin. Castreninkadun lähtöarvot olivat +21,8 astetta, kosteutta 76,6 prosenttia.

Kokeiluvaihe on takana, analysointi vie oman aikansa. Olivatko suojan laitteet toimintakunnossa ja osattiinko niitä käyttää, mitä havaintoja tehtiin ihmisten käyttäytymisestä ja niin edelleen.

Loppuraportti on määrä julkistaa 7. marraskuuta. Saadut tiedot ovat tärkeää materiaalia väestönsuojelualan ohjeistuksen ja lainsäädännön ajanmukaistajille ja laatijoille.

Tapahtuman uutisointi jo itsessään on keino havahduttaa väestösuojien omistajat pitämään niistä huolta.

 

Todellinen tai nimellinenkö vain? Väestönsuoja

Väestönsuojat
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 7/2007 - tiistai, 30. lokakuu 2007
Asumisen turvallisuus on kytköksissä taloyhtiöön, ei ainoastaan siihen, mutta monessa mielessä kyll...
Lisää

Romppeet pois ja väki suojaan

Väestönsuojat
Hanna Rissanen Kiinteistöposti Professional 7/2007 - tiistai, 30. lokakuu 2007
Castreninkatu 14 Helsingin Kalliossa, perjantai 28.9.2007 kello 18. Taloyhtiön pohjakerroksen uumen...
Lisää

Onnistuuko väestönsuojan käyttöönotto 24 tunnissa?

Väestönsuojat
Administrator - maanantai, 02. lokakuu 2006
Monen taloyhtiön väestönsuojat ovat huonokuntoisia. Eniten puutteita on 1960-luvulla
Lisää